Jos myynti-ilmoituksessa jokin piti paikkansa, se oli Bluen luonne. Alkuun, kun kaikki ihmiset uudessa kodissa olivat hevoselle vieraita, jokainen päivä oli kuin sirkusesitys. Vaikkei Blue ollut mikään lihaskimppu, oli se silti vahva. Ja luvattoman älykäs. Se luki ihmisiä, kuin avoimia kirjoja. Samaan aikaan se helpotti montaa asiaa, mutta vaikeutti loppuja vähintään yhtä paljon. Kas kun Kansas Bond, Bluen omistaja, ei ollut mikään maailman kokenein hevostenkäsittelijä. Ratsastanut hän kyllä oli, paljonkin ja monia lajeja, kisannutkin muutamia pikkuluokkia. Mutta käsittelijänä hänellä oli paljon opittavaa. Ja Bluehan opetti.
Ensimmäinen oppitunti koostui pitkälti tunnetilojen hallitsemisesta - Blue ei tullut lähellekään ihmistä, joka oli ärtynyt, kiukkuinen, turhautunut tai vihainen. Sekös vain kasvatti edellämainittujen tunnetilojen intensiivisyyttä. Blue ei kuitenkaan jännittynyt vihaisen ihmisen seurassa, vaan enemmänkin passivoitui ja jos pystyi, yksinkertaisesti käveli pois paikalta. Tuli se ihminen narunjatkeena perässä tai ei. Mutta ajan kanssa Bluen kova työ palkittiin ja luupäinen omistaja saatiin ymmärtämään, miten tärkeää on osata hallita tunteitaan hevosten kanssa toimiessa. Siitä hetkestä lähti parivaljakon yhteinen ylämäki, joka jatkuu edelleen. Vaikkakaan aina ei mennä vain ylöspäin.
